Liiketila

Koirniementie , Järvenpää, Parikkala

Hinta
195 000 €

Koko
-

Vuosi
-

KEHITTYVÄ KAUPALLISTEN PALVELUJEN ALUE

Matkailijat tuovat alueelle merkittävästi ostovoimaa.

Itärajalle, Parikkalaan aukeaa 2024 uusi kansainvälinen rajanylityspaikka noin 14 kilometrin päähän ensimmäisestä kaupallisten palvelujen kaava-alueesta. Matkustaja virta liikenne ohjautuu kaupalliselle alueelle, jolla myytävät kiinteistöt sijaitsevat. Parikkalasta tulee neljänneksi vilkkain tavaraliikenteen ja viidenneksi vilkkain henkilöliikenteen rajanylityspaikka Suomessa.

Kansainvälisen rajanylityspaikan läheisyys vahvistaa Itä-Suomen alueen elinvoimaa ja matkustaja määrät kasvavat merkittävästi.
Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon liittojen, Savonlinnan kaupungin sekä Parikkalan ja Rautjärven kuntien viime vuonna teettämän selvityksen mukaan, Parikkalan raja-aseman avaaminen toisi matkailutuloja Itä-Suomen alueelle, jopa 80 miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä. Samalla syntyy satoja uusia työpaikkoja.
Ajankohta kaupallisten palvelujen kehittämiselle ei voisi olla parempi, matkailu ja matkailupalvelut alueella tulevat kasvamaan ja kehittymään!

KM-1 KAAVA-ALUE

Kaupallisten palvelujen alue, jolle voidaan sijoittaa vähittäiskaupan suuryksikkö!

Alueelle voidaan sijoittaa merkitykseltään seudullista paljon tilaa vaativaa erikoistavaran kauppaa ja muuta pääkäyttötarkoitusta tukevaa maankäyttöäyttöä.

Alueelle voidaan sijoittaa enintään 62 000 k-m2 kaupallisia palveluja, josta enintään 20 000 k-m2 matkailua palvelevaa vähittäiskauppaa ja enintään 3000 k-m2 päivittäistavarakauppaa.

Matkailua palvelevaa vähittäiskaupansuuryksikköä voidaan lähteä toteuttamaan vasta sitten, kun liikenneyhteys välillä Parikkala-Syväoro on varattu pysyvästi henkilö- ja tavaraliikenteelle.

Aluetta toteutetaan ensimmäisessä vaiheessa pohjoisosasta, joka käsittää 20 000 k-m2. Loput alueesta jää reservialueeksi alueen eteläosaan.

Lisätiedot ja esittelyt:
Laurentius Oksanen +358 40 763 1151
laurentius.oksanen@ihanatkoditlkv.fi
http://www.ihanatkoditlkv.fi

Yhteystiedot
  • Ihanat Kodit lkv Oy

Kohdenumero20030744
Sijainti
  • Järvenpää
  • Koirniementie
  • 59310
  • Parikkala
TyyppiLiiketila
VapautuminenSopimuksen mukaan

Velaton hinta195 000 €
Myyntihinta195 000 €
Lisätietoja maksuistaOstaja maksaa 4% kauppahinnasta varainsiirtoveroa.

YleiskuntoTyydyttävä

Kiinteistötunnus/laitostunnus580-403-6-85, 580-403-6-87
Kortteli/kiinteistön nimiKukkala, Viivilä
Tontin pinta-ala2,244 ha
Tontin omistusOma
Lisätietoja rakennusoikeudestaPoikkeuslupamenettely. Rakentamispäällikkö Vesa Berg, p. 040 653 1513
Lisätietoa kaavoituksestaRakentamispäällikkö Vesa Berg, p. 040 653 1513